Who killed Bambi?
Anna Abreu, voit olla Tirvan lavan söpöin esiintyjä, mutta legendaksi sinusta ei ole!
Cheek, et ole alfa ja omega. Olet beta!
Olen surullinen siitä, että keskuudessamme ei enää ole todellisia rocktähtiä ja tällä tarkoitan niitä arvaamattomia hulluja, jotka saattoivat hetken mielijohteesta tuhota hotellihuoneen tai aiheuttaa jotain muuta kaaosta. Rockin peruselinvoiman mittarina toimii mielestäni sen vaarallisuus eli kuinka syvälle perunakellariin huolestuneet isit hautaavat tyttärensä, kun ”Johnny Boner & The Fuckers” saapuu kaupunkiin. Minulla on ikävä niitä hulluja! Kun Cheek vetää stadionin täyteen ja vetää setin itsetietoista, salonkikelpoista ja vaaratonta ”kokoomusräppiä”, voin vain puistaa päätäni. En edes muista, milloin viimeksi kuvioissa olisi ollut artisti, jonka ympärillä leijuu viskipilven lisäksi se tietty kutkuttava vaaran tunne. Okei, onhan vanhoja konkareita vielä liikkeellä, mutta huolestuttavinta on se, ettei uusia aikapommeja ole enää. Anna Abreu aiheutti suurta hilpeyttä aikanaan, kun hän kertoi, että keikoilla takahuoneessa oli tarjolla sipsejä, karkkia ja alkoholia. ”Elin elämää, jota en olisi voinut jatkaa kovin pitkään.” - joo, kiva. Veikkaan, että Anna ei ole niitä tyyppejä, jotka koskaan paskantaa lavalle ja potkii tuotokset sitten yleisön sekaan.
Nyt haluankin kysyä: Onko todellinen rock ’n’ roll kuolemassa markkinavoimien banaaliuteen ja sopimustekniseen jargoniin, joka vaatii artistilta sisäsiisteyttä? Onko artisti pelkkä sätkynukke, jonka ainoa tehtävä on tuottaa maksimaalista voittoa rahoittajille nopeasti ja varmasti minimaalisella riskillä? Väkisin tulee mieleen, että näin on. Jos Cheek nakkaisi telkkarin ulos hotellihuoneen ikkunasta, se olisi huonoa pr:ää ja sen kautta huonoa bisnestä ja silloin sponsorit voisivat häiriintyä - huono homma! Pakko kirjoittaa julkinen anteeksipyyntö iltapäivälehdessä ja kertoa syyksi liian stressaava työ, joka akuutisti purkautui ikävällä tavalla. ”Anteeksi jooko ihan oikeesti, nyyh.” Perkele, on ollut aika, jolloin tösöt lensi fönäristä pihalle ihan sen takia, koska se oli kivaa ja se kuului artistin toimenkuvaan!
Ja nyt se kaikkein pahin: Miten ihmeessä sen telkkarin voi nykyään edes vintata ikkunasta pihalle? Ne pirut on nykyään pultattu seinään kiinni! Sen lisäksi ainoa paikka, jossa hotellista löytyy old school putkitelkkareita, on joku tuntihotelli Inkeroisissa, jossa majailee vain pölynimurikauppiaita. Nykyään telkkarit ovat höyhenenkevyitä taulutösöjä, jotka kimpoavat takaisin, jos sen heittää ikkunaan. Se pitää pujottaa tuuletusikkunasta pihalle ja silloinkin tuuli vie sen mennessään.
Näin lopuksi olen sitä mieltä, että pölynimurikauppiaalla on enemmän munaa, kuin niillä puppeleilla ja pikkuprinsessoilla, joita populaarikulttuuri meille tarjoaa - ai nii, mut hei timantit on ikuisia beibi, jou!
Voi luoja, mulla on ikävä hulluja ja 32-tuumaisia kuvaputkitelkkareita! T:A