No niin ihmiset, tuopit pois huulilta ja herätys! Tästä alkaa pelon & inhon aikakausi. Tulen kirjoittamaan tähän... ööööö... kolumniin (inhoan sanaa "blogi") ajatuksiani silloin kun niitä sattuu hitaassa pässäni liikkumaan. Maailma, jonka aion avata ei välttämättä ole mikään mukava paikka, mutta yritän löytää asioista vinksahtanutta komiikkaa - se on hyvää polttoainetta, kun yrittää kestää todellisuutta. Ketään tai mitään en suostu kumartamaan ja jos joku kuvittelee, että tämä on joku "anarkistirasistikukkahattusuvakkipunakapinaploki", voi oikeastaan häipyä tältä saitilta saman tien. Täällä huutaa omantunnon ääni. Sitä en vielä tiedä, otanko jutuistani kommentteja vastaan, koska niistä iso osa on kuitenkin täyttä scheissea. Se siitä, ei muuta kuin AVANTI!!!

T: A

Minua on aina hämmästyttänyt se fakta, että historian kirjoituksessa toimivat tietyt kummalliset lainalaisuudet. Hyvä on, ilman muuta se on aina se voittaja ja johtaja, kuka historian kirjoittaa, mutta tämä hämmästykseni johtuu siitä, miten historia käsittelee niitä kaikkein pahimpia konnia ja diktaattoreita. Heistä tehdään tutkimuksia, kirjoja ja elokuvia ja heidän pahuudelleen pyritään löytämään jokin syy. Koskaan pahuuden syyksi ei riitä se, että kaveri nyt sattui olemaan mulkku. Historian pahiksille junaillaan syfilis eli kansanomaisesti kuppa - se on näppärää. Hän oli paha ja hullu, koska hän sairasti aivot mädännyttävää sukupuolitautia. Näitä historiamme turvaseksimannekiineja ovat olleet esimerkiksi Al Capone, Josef Stalin ja Adolf Hitler. Se on totta, että Al Capone todella sairasti syfilistä ja lopulta kuoli siihen, mutta Hitlerin ja Stalinin kohdalla... vaikea sanoa, ei ole todisteita.

No, haluan kuitenkin leikkiä ajatuksella ja esittää teorian, joka muuttaa hieman näkemystämme Euroopan lähihistoriasta. Entä jos Adolf Hitlerin ja Josef Stalinin sairastamien syfilisten bakteerikanta olikin sama? Voiko skandaalinkäryisempää väitettä olla? Tämä väite yritetään tietysti ampua alas muistuttamalla etteivät Hitler ja Stalin ikinä kohdanneet henkilökohtaisesti, joten he eivät ole voineet tuota.... siirtää bakteeria toisilleen. Totta, mutta kysymyksessähän on ihan tavallinen tartuntatauti, joka voi kulkeutua ikään kuin mutkan kautta niin sanoakseni eli jos Hitler ja Stalin eivät kohdanneet, ketkä kohtasivat? No ulkoministerit, herran jestas! Neuvostoliiton ulkoministeri Vjateslav Molotov, Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja Josef Stalin tapasivat toisensa Moskovassa 23. elokuuta 1939, kun Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Ja nyt alkavat rypsit ropista ja ruoska paukkumaan. Uskon, että tässä tapaamisessa Stalin ei ollut kuvioissa vielä millään lailla vaan bakteerin siirrossa noudatettiin diplomaattista komentoketjua. Näin ollen jos oletamme vaikka, että bakteeri lähti liikkeelle Hitlerin lantionseudulta, tarina menee näin:

Hitler ja von Ribbentrop tapasivat yksityisesti elokuun alussa 1939 keskustellakseen tulevan hyökkäämättömyyssopimuksen sisällöstä. Tapaamisen yhteydessä herrat tekivät sitä kauneinta, mitä saksan armeijan korpraali ja preussilainen ottopoika voivat tehdä. Tämän jälkeen von Ribbentrop matkusti Moskovaan allekirjoittamaan Saksan ja Neuvostoliiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Hyvä, nimet alle paperiin ja sen päälle yöhön! Eli seremonian jälkeen von Ribbentrop ja Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov katosivat Moskovan yöhön kemuilemaan. Seuraavana aamuna väsynyt, voipunut ja hieman hämmentynyt von Ribbentrop aloitti paluumatkansa kohti Saksaa plakkarissaan sopimus ja maailmanhistorian kummallisin yhden yön juttu. Huhu muuten kertoo, että kotiin viemisiksi Molotov antoi von Ribbentropille vihjailevasti aidon  neuvostovalmisteisen hanurin. Rakas kuulija tarina ei pääty tähän! Yksi askel on vielä käymättä. Vielä on astuttavaa (heh!) jäljellä! Kun von Ribbentrop oli häipynyt kuvioista, Stalin, Isä Aurinkoinen, tuo kaikkien työtätekevien ystävä ja opettaja kutsui ulkoministeri Molotovin luokseen keskustelemaan tieteellisen sosialismin syvimmästä olemuksesta. Asia johti toiseen ja sitten kolmanteen ja tiedäthän ”vika ei ole sinussa vaan minussa” ja ”tota oli ihan kivaa ja soitellaan joskus”. Molotov joutui sellaisille hydrauliikkakinkereille ettei pahemmasta väliä ja siinäpä se: ketju on muodostunut ja bakteeri siirtynyt. Syfilis siirtyi ensin Hitleristä von Ribbentropiin, josta se siirtyi Molotovin kautta Staliniin. Arvoisa kuulija tämä todistaa sen, kuinka arvokasta diplomatia ja kuriiritoiminta on kansainvälisessä politiikassa. Sillä määritellään ystävät ja viholliset. Sillä määritellään etupiirijaot. Sillä määritellään jopa maailmansotien voittajat ja häviäjät! Minä en muuten aio kommentoida Hitlerin ja Mannerheimin kohtaamista vuonna 1942 millään lailla.

T: A

No niin, korkki kiinni ja ruuvatkaa pää takaisin hartioiden väliin!

Minun piti olla hetken aikaa hiljaa kiukkua nieleskellen. Kyseessä on tietysti ”Caruna-gate”, joka nyt sitten iskee kuluttajien lompakkoon oikein todenteolla - ja poliittisella päätöksellä tämä soppa saatiin aikaan. En jaksa alkaa sen kummemmin nuijimaan Carunaa, Kataista, Vapaavuorta ja Urpilaista tässä kirjoituksessa, koska aika moni muu tekee jo sitä. Sinun tulee vaan aina muistaa kolme tähän episodiin liittyvää lainalaisuutta:

1.   Poliitikko valehtelee aina. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Oli kyse sitten suurvaltajohtajasta tai kusenturvottamasta kunnallispoliitikosta - valhe, valhe, valhe! Valehtelu on poliitikon ammatti. Mikä sen ymmärtämisessä on kansalle niin vaikeaa?

2.   Osakeyhtiöllä ei ole moraalia tai etiikkaa. Sen toiminta mitataan rahassa, sillä on vain resursseja eikä se kykene empatiaan. Suuryritys toimii siis psykopaattisesti. Vieläkö Carunan rahastus ihmetyttää?

3.   Suomen eduskunta toimii kansan antamalla mandaatilla Kaikki hyvä ja paha, mitä valtiovallan puolelta osaksesi koituu, on sinun itsesi tilaamaa.


Älä ikinä unohda!

Myönnän, teki tosiaan mieli kirjoittaa tulikivenkatkuinen ”nilviäisillekaikkeapaskaa” -henkinen artikkeli, jossa olisin vuodattanut pyhän vihani Caruna -sopan osapuolten niskaan, mutta se olisi ollut helppo tie. Nyt kun olen (näennäisesti) rauhoittunut, olen tullut seuraavaan loppupäätelmään. Sähkönsiirtomaksut kohoavat kaikesta huolimatta kaikkialla ja paljon ja monta kertaa. Syy tähän on sähkönjakeluverkon uusiminen. Aiemmin tolppien päissä menneet kaapelit on otettava alas ja kaivettava maahan. Se on hinnakasta puuhaa. Tältä olisi tietysti voitu välttyä, jos 90-luvulla olisi joku viitsinyt kuunnella niitä ensimmäisiä vakavia varoituksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista - mutta kun se raha. Nyt olemme sähkönsiirtomaksujen kanssa ihan konkreettisesti siinä tilanteessa, että me joudumme omalla lompakollamme sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Voin vannoa, ettei jää ainutkertaiseksi kulueräksi. Merenpinnan noustessa rannikon isompien kaupunkien tulvavallitukset maksaa joku: sinä!. Roudan puuttumisesta johtuvan tiestön rapautumisen maksaa joku: sinä! Hallitsemattomat ympäristösyistä johtuvat pakolaisvirrat…. hmmm… kukahan ne kulut maksaakaan? Ai niin: sinä!

Meillä oli aikaa pysäyttää ilmastonmuutos, mutta emme sitä tehneet. Nyt on koittanut aika, kun ihmisen omahyväisyys, ahneus ja välinpitämättömyys saavat hintalapun - ja sen hinnan maksaa ihminen: sinä! Tästä se lähtee.

T: A
 

Piru! Lupasin itselleni, että teen kaksi tarinaa per viikko tähän katkeran vuodatuksen blo… blo… kolumniin. En voi käyttää sanaa ”blogggg….”. Se saa minut yökkäilemään. Joka tapauksessa alkaa olla vähän kiire, että jotain tulee kirjoitettua.

Myönnän: olen koukussa! Olen koukussa pelisarjaan nimeltä Fallout ja se on saanut ajatukseni lentämään. Niille, jotka eivät kyseistä peliä tiedä, kerron lyhyesti, mistä on kyse. Seikkailet ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa pieni osa ihmiskuntaa on selvinnyt hengissä piiloutumalla maanalaisiin holveihin ennen kuin apokalypsi iski - uusi maailma, jossa seikkailet ei ole uljas, vaan ihan perseestä. Henki meinaa lähteä koko ajan.

Olen siis ajatellut, ketkä Suomessa pääsisivät tällaisiin turvasatamiin, jos hommat alkaisivat mennä todenteolla kaoottiseksi. Naiset? Lapset? Vanhukset? Ei. mielestäni maamme johtajat ovat se kansanryhmä, jotka kannattaisi säästää, jotta maallamme olisi taas tulevaisuus, kun laskeumat ovat kadonneet ja on aika rakentaa kaikki uudestaan. Hyvä, rakennamme holvit ja alamme jakaa porukkaa kuka asuttaa minkäkin paikan.

Holvi 1. Tänne asettuvat maamme suuryritysten johtajat. Siinä kaikki. Ei nimittäin ole etukäteen päätettyä hierarkiaa. Voitte kuvitella sitä kyräilyn, kusetuksen ja ikuisen rähinän määrää, kun kaikkien kultapossujen mielestä vain HÄN on kelvollinen johtamaan porukkaa - herkullinen ajatus!

Holvi 2. Asukkaat koostuvat Suomen poliittisesta vasemmistosta. Holvin resurssit ovat vähäiset ja kaikkea joudutaan jonottamaan tuntitolkulla. Byrokratia on massiivinen ja kaikki päätökset tehdään viiden eri hallintolautakunnan käsittelyn jälkeen, jos keinotekoisesti luotu AY-liike sen sallii. Ay-liike koostuu luonnollisesti viidestä erillisestä liittolautakunnasta, joilta vaaditaan yksinkertainen enemmistö, jotta ”Kyllä” -vastaus voidaan esittää hallintolautakunnille - repikää siitä, vassarit!

Holvi 3. Tämä on minun lempilapseni. Tänne sullotaan kaikki maamme Perussuomalaiset ja muu äärioikeisto. Suurin ryhmä tietysti on tuo ”persut” ja sen takia holvin lempinimi on ”Reikä”. Hahaha! Miettikää: persu - reikä! Persureikä! Hauskaa!!! …. ainakin ehkä jonkun mielestä.

Holvi 4. Tämän holvin nimi on ”Kare” ja sinne siirtyvät asustamaan Kansallisen Kokoomuksen kirkasotsaiset pseudopatriootit. Nimi on taas sanaleikki ”Kok” - ”Kare”!!! Kokkare, vähän niinku pökäle, juu nou! Karen erikoisuus on siinä, että siellä on rahaa, arvopapereita ja jalometalleja yllinkyllin muttei tuottavuutta. Hajotkaa siihen, lahtarit!

Holvi 5. Keskustalaiset saavat oman mansikkapaikkansa tästä holvista. Sen sisusta on urbaani ja saatavilla oleva media käsittelee ateismia ja vasemmistolaisuutta. Alkutuotannon välineitä toki löytyy. Maan alle on rakennettu puolen hehtaarin kokoinen peltotilkku ja navetassa örisee kaksi lehmää ja kaksi sikaa. Tätä soppaa onkin sitten hämmentämässä melkoinen määrä kokkeja! ”Miun vuoro lypsää sika! Mie en enää jaksa lukea Marxin ”Pääomaa” enempää tälle päivälle!”

Holvi 6. Sekalainen seurakunnan holvi: tänne päätyvät ne, jotka eivät sovi muihin holveihin ja tämä paikka on aika normaali. Löytyy valoa, lämpöä ja resursseja. Jotain maustetta tosin ajattelin lisätä tänne, kuten muihinkin holveihin, mutta mausteen nimen paljastan vasta tarinan lopussa.


Hyvä väki on holveissa ja me mitättömät piruparat jäämme ulkopuolelle odottamaan, että scheibenit osuvat tuulettimeen ja kai se on ihan ok. Ainahan sitä jotain sattuu ja aina siitä jotenkin selvitään. Niin tälläkin kertaa. Kun maailma alkaa rauhoittumaan, on aika pähkäillä, lasketaanko holvien asukit uudestaan ulos - no ei helvetissä! Holvien ovet hitsataan umpeen ja niiden eteen rakennetaan piraija-altaita, jotka on miinoitettu ja myrkytetty. Varoituskyltit kertovat plutoniumista, jonka puoliintumisaika on 250 000 vuotta, joten pysykää poissa. Vaarallinen paikka! Alunperinkään tarkoitus ei ollut jemmata hovien asukkaita tulevaisuutta varten, vaan saada heidät pois jaloista sotkemasta sitä, kun ihmiset tekevät parhaansa pärjätäkseen. Sielläpä pysyvät ja rakentelevat omaa ihanneyhteiskuntaansa.

Ai niin, se mauste. Jokaiseen holviin on toki lastattu mittavat määrät viinaa ja tuliaseita. Lopputuloksen voittekin arvata.

T: A

Anna Abreu, voit olla Tirvan lavan söpöin esiintyjä, mutta legendaksi sinusta ei ole!
Cheek, et ole alfa ja omega. Olet beta!

Olen surullinen siitä, että keskuudessamme ei enää ole todellisia rocktähtiä ja tällä tarkoitan niitä arvaamattomia hulluja, jotka saattoivat hetken mielijohteesta tuhota hotellihuoneen tai aiheuttaa jotain muuta kaaosta. Rockin peruselinvoiman mittarina toimii mielestäni sen vaarallisuus eli kuinka syvälle perunakellariin huolestuneet isit hautaavat tyttärensä, kun ”Johnny Boner & The Fuckers” saapuu kaupunkiin. Minulla on ikävä niitä hulluja! Kun Cheek vetää stadionin täyteen ja vetää setin itsetietoista, salonkikelpoista ja vaaratonta ”kokoomusräppiä”, voin vain puistaa päätäni. En edes muista, milloin viimeksi kuvioissa olisi ollut artisti, jonka ympärillä leijuu viskipilven lisäksi se tietty kutkuttava vaaran tunne. Okei, onhan vanhoja konkareita vielä liikkeellä, mutta huolestuttavinta on se, ettei uusia aikapommeja ole enää. Anna Abreu aiheutti suurta hilpeyttä aikanaan, kun hän kertoi, että keikoilla takahuoneessa oli tarjolla sipsejä, karkkia ja alkoholia. ”Elin elämää, jota en olisi voinut jatkaa kovin pitkään.” - joo, kiva. Veikkaan, että Anna ei ole niitä tyyppejä, jotka koskaan paskantaa lavalle ja potkii tuotokset sitten yleisön sekaan.

Nyt haluankin kysyä: Onko todellinen rock ’n’ roll kuolemassa markkinavoimien banaaliuteen ja sopimustekniseen jargoniin, joka vaatii artistilta sisäsiisteyttä? Onko artisti pelkkä sätkynukke, jonka ainoa tehtävä on tuottaa maksimaalista voittoa rahoittajille nopeasti ja varmasti minimaalisella riskillä? Väkisin tulee mieleen, että näin on. Jos Cheek nakkaisi telkkarin ulos hotellihuoneen ikkunasta, se olisi huonoa pr:ää ja sen kautta huonoa bisnestä ja silloin sponsorit voisivat häiriintyä - huono homma! Pakko kirjoittaa julkinen anteeksipyyntö iltapäivälehdessä ja kertoa syyksi liian stressaava työ, joka akuutisti purkautui ikävällä tavalla. ”Anteeksi jooko ihan oikeesti, nyyh.” Perkele, on ollut aika, jolloin tösöt lensi fönäristä pihalle ihan sen takia, koska se oli kivaa ja se kuului artistin toimenkuvaan!

Ja nyt se kaikkein pahin: Miten ihmeessä sen telkkarin voi nykyään edes vintata ikkunasta pihalle? Ne pirut on nykyään pultattu seinään kiinni! Sen lisäksi ainoa paikka, jossa hotellista löytyy old school putkitelkkareita, on joku tuntihotelli Inkeroisissa, jossa majailee vain pölynimurikauppiaita. Nykyään telkkarit ovat höyhenenkevyitä taulutösöjä, jotka kimpoavat takaisin, jos sen heittää ikkunaan. Se pitää pujottaa tuuletusikkunasta pihalle ja silloinkin tuuli vie sen mennessään.

Näin lopuksi olen sitä mieltä, että pölynimurikauppiaalla on enemmän munaa, kuin niillä puppeleilla ja pikkuprinsessoilla, joita populaarikulttuuri meille tarjoaa - ai nii, mut hei timantit on ikuisia beibi, jou!

Voi luoja, mulla on ikävä hulluja ja 32-tuumaisia kuvaputkitelkkareita!     T:A

No niin, mennyt hetken aikaa, etten ole kirjoittanut mitään ja syy on siinä, etten saa tästä touhusta rahaa, joten voin rustata näitä juttuja ihan inspiraatiopohjalta… ja suoraan sanoen viime aikoina ei ole paljoa napannut. Mutta nyt nappaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Eurooppa on surkeasti epäonnistunut islamistiterrorin torjunnassa. Vaikka tiedustelupalvelut tekevät kaikkensa, aina löytyy nuijia, joiden mielestä on siistiä räjäyttää itsensä taivaantuuliin jossain metrojunassa - Hyi! Paha! Tyhmä! On tullut aika ottaa radikaaleimmat mahdolliset keinot käyttöön, jotta tästä vitsauksesta päästään eroon ja uskon, että kehittämäni metodi toimisi loistavasti, vaikka se on asianomaiselle pahempaa, kuin vesikidutus Antti Tuiskun soidessa.

Mitä?
Kuulinko oikein?
Näinkö vilauksen?
Joku virittelee ilmiselvästi ”Hitler-korttia” valmiiksi.

Odottakaa hetki, niin avaan ideaani. Mielestäni paras ase terroria vastaan on TYLSYYS. Sen voima on uskomaton. Se näännyttää idealismin ja tappaa aloitekyvyn uskomattomalla teholla ja se on kaiken lisäksi erittäin tarttuvaa. Otamme esimerkin:

Pariisin terrori-iskun pääsuunnittelija Salah Abdeslam ei päässyt työstämään 72:ta neitsyttä, vaan jäi kiinni. Hän on täydellinen kohde tylsistyttämiselle. Hänestä voi rakentaa mantshurian kandidaatin arkkityypin. Siispä käynnistetään ”Operaatio Sami”.

Vaihe 1. Salah Abdeslam kuljetetaan kaikessa hiljaisuudessa Suomeen ja hänelle opetetaan vankeudessa intensiivikurssina suomen kieli ja hänen nimensä muutetaan Sami Anttilaksi. Miehen todellinen identiteetti pidetään tarkasti salassa. Tämän jälkeen hänet sijoitetaan asumaan Suomussalmelle kunnan vuokrarivitaloon, hänelle järjestetään töräkkä kainuulainen vaimo ja hänelle annetaan työpaikka. Sami toimii kunnan teknisessä virastossa rakennustarkastajan assistenttina, työaika 8:00-16:00, palkka 2150€/kk.

Samin viestimien käyttöä valvotaan ja kaikki kapina suodatetaan viestinnästä pois. Ryhmä paikallisia on värvätty auttamaan, jotta Sami kotiutuisi Suomussalmelle hyvin ja näin tapahtuu.

Vaihe 2. Sami alkaa turtumaan mukaviin ja turvallisiin, joskin tylsiin oloihin. Uskonto on alkanut unohtua. Kun Sami kysyy, voisiko Suomussalmelle rakentaa moskeijaa, se ei onnistu. Sen sijaan paikalliset pitävät Samia hyvänä huuliveikkona, kun pystyy pokalla ehdottamaan tuollaisia. Sami ei saa moskeijaa, vaan uusia ystäviä. Huuliveikkojen seurassa kun sattuu viihtymään. Samista tulee isä ja jos Samista puskee yhtään kapinaa, katsovat muksut häntä säälivästi. ”Äiti, miksi isi on joskus niin hassu?” Päivät raahautuvat eteenpäin, Sami tekee töitä ja saa palkankorotuksen, Toyotan viimeinen maksuerä tulee hoidettua, yökerhossa on välillä hyviä esiintyjiä, joita voi käydä kavereiden kanssa katsomassa. Järvestä nousee kalaa, joka on hyvää ja kaikki on mukavasti - välillä talvi-iltoina voi tosin olla vähän TYLSÄÄ.

Vaihe 3. Tämä on operaation saatanallisin kikka! Kun Sami on täysin adaptoitunut suomalaiseen yhteiskuntaan, on aika vuotaa muille uskonsotureille tieto hänen olinpaikastaan. Syyriasta, Raqqan kaupungista lähtee heti palavakatseisia eliitti-isku-super-islam-ninjoja kohti kaukaista Pohjolaa ja koittaa päivä, kun he näkevät lumituiskussa hintelän hahmon tarpovan kohti suomussalmelaista rivitaloaluetta. Iskuryhmä lähestyy Samia ja keskustelu menee suunnilleen näin:

Ahmed: As-salam aleikum, soturi! Sydämeni riemuitsee nähdessäni sinut. Minä ja uskonveljet olemme tulleet hakemaan sinut takaisin.
Sami: Häh?
Ahmed: Jihad ei ole ohi. Sinua tarvitaan uusissa operaatioissa. Lähde mukaamme!
Sami: No en lähe.
Ahmed: Mutta sinä olet soturi. Mitä sinulle on tehty?
Sami: Yritättekö te peduiinit myyä miulle jotain? En osta!
Ahmed: Veli, en tiedä, mikä sinua vaivaa mutta lähde mukaamme. Me haluamme auttaa sinua.
Sami: No en! Sieltä tulee Salkkarit ja sen jälkeen on sauna.
Ahmed: Mutta…
Sami: Suksikaapa yön timot vittuun siitä, kun vielä kerkiätte! Mie en lähe ja sillä hyvä!


Isis-ninjat jäävät hölmistyneenä seisomaan Kainuun pakkaseen, kun Samin hahmo katoaa lumipyryn sekaan. Iskuryhmä poistuu vähin äänin paikalta. Heidän matkansa takaisin Raqqaan kuluu hiljaisuuden ja alakulon vallitessa. Matkan varrella joukkio pysähtyy yöpymään räkäiseen tuntihotelliin jossain Keski-Euroopassa ja valojen sammuttua Ahmed, joka on ollut se hiljaisin koko seurueesta, kysyy hiljaisella äänellä tovereiltaan: ”Veljet, oletteko koskaan ajatelleet sitä mahdollisuutta, …. että Jumalaa ei ole?”

Neuvostoliitto pommitti Malmin lentokenttää vuosina 1941-1944 ja omat pommittavat sitä nyt, vuonna 2016.

Ai niin, eihän ne ole mitään ”omia” - ne ovat niitä kalankasvoisia kansanvihollisia, joista pitää tavattaessa kääntää kasvot poispäin ja joille ei pidä maljoja kohottaman.

Harvoin olen niin vihainen kuin nyt ja syy on Malmin lentokenttä. Miten voi olla mahdollista, että merkittäväksi kulttuuriympäristöksi nimetty paikka voidaan tuhota silmää räpäyttämättä, jotta saadaan rakennettua 25000:n ihmisen lähiöhelvetti. Se temppu, jonka asiasta päättäneet ovat tehneet on hävyttömyydessään jotain aivan outoa. Millä oikeudella? MILLÄ OIKEUDELLA? Siinä vaihessa, kun kohde merkitään kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi, ei kenelläkään ole enää mandaattia määrätä sitä tuhottavaksi. Malmia ei omista Helsingin kaupunki, sitä ei omista helsinkiläiset, sitä ei omista edes suomalaiset yleensä. Sen omistavat nyt tulevaisuuden sukupolvet, joille pitää antaa mahdollisuus tutustua, nauttia ja käyttää yhtä niistä viimeisistä toimivista vanhan ajan lentoasemista, joita maailmalla on käytössä. Ne, jotka ovat tästä hirviömäisestä suunnitelmasta vastuussa, voidaan suoraan rinnastaa terroristijärjestö Isisiin siinä mielessä, ettei kummatkaan kunnioita kulttuuriperintöä. Meidän päättäjämme ovat oikeastaan vielä pahempia, koska Isis tuhosi Palmyran muinaiskaupungin sivistymättömyyttään. Malmia ollaan tuhoamassa muista syistä. Kaikki hävittämistä puoltaneet päättäjät ovat käyneet ainakin peruskoulun (uskoisin ainakin), joten jonkinasteisen perussivistyksen pitäisi olla hanskassa. Voinkin vetää johtopäätöksen, että syy tuhovimmaan on jossain muualla - ahneus? korruptio? tyhmyys?

Helsinki-Malmin lentoaseman 80-vuotisen olemassaolon jälkeen on järkyttävää, että päättäjät eivät ymmärrä arvostaa alueen historiaa, eivätkä halua nähdä tulevaisuuteen. Jos Malmi tuhotaan, se ei tule koskaan takaisin ja muisto paikasta jää historian sivuille hiljalleen haalistuviksi valokuviksi ja pieni osa suomalaista identiteettiä katoaa. Me tarvitsemme historian ja me tarvitsemme sen elävänä! Me emme tarvitse uutta lähiötä juuri sille paikalle. Helsingin ei tarvitse kasvaa, mutta jos sen halutaan kasvavan, miksi ei sitten rakenneta ylöspäin? Järkevintä toki on levittää asutusta Helsingin ympäristöön. Esimerkiksi Lahdesta pääsee Helsinkiin alle tunnissa ja junien nopeuden kasvaessa tämäkin aika tulee lyhenemään. Mainittakoon, että asuessani Helsingissä, ei ollut kovin ihmeellistä, että tuo tunti meni ratikassa istuskellessa vaikka matkaa oli vain Alppilasta rautatieasemalle. Siihen tarvitaan 10 minuuttia päätepysäkillä ja jokin liikennehässäkkä, niin soppa on valmis.

Hups! Tulipa paljastettua… okei, en ole enää helsinkiläinen, mutta Malmi on intresseissäni sen takia, että olen kasvanut ilmailun parissa ja olen säilyttänyt sen verran pikkupoikaa itsessäni, että aina kun kuulen surinaa tai suhinaa tai näen hopeanhohtoiset siivet jossain taivaan sinessä, alkaa sydämeni hakata hieman lujempaa. Muistan hyvin ensimmäisen pienoismallini, joka oli Airfixin ”Avro Anson 1”, joka on todennäköisesti nähty aikanaan Malmillakin. Muistan ihmetelleeni Asikkalassa, Vesivehmaan ilmailumuseossa miten jumalattoman iso kone Blackburn Ripon on. Muistan Utissa nähdyt DC-3:t ja ennenkaikkea MiG-21:n, joka lensi matalalla yli jälkipoltto päällä. Voin kertoa, että korvani soivat sen jälkeen monta päivää - se oli kuitenkin hienoa. Pidin siitä äänestä ja ehkä osittain sen takia päädyin kuuntelemaan heviä. Nytpä tiedätte: Rakastan ilmailua, mutta ilman lentokenttää ”Nuo mainiot miehet lentävissä koneissaan” eivät voi lähteä seikkailemaan pilvien valtakuntaan eikä heillä ole kotia, mihin palata.

Ja nyt, haluan tuoda esiin yhden asian, joka on saattanut jäädä huomioimatta, kun ollaan pohdittu Malmin kohtaloa - tulevaisuus vähän laajemmassa skaalassa. Ennustan nimittäin, että jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin autot luopuvat pyöristä. Naurakaa vain, mutta nyt se on sanottu ja ennustus on tallentunut maan aikakirjoihin. Tilanteessa, jossa siviililiikenne siirtyy ilmaan, on Malmin kaltainen paikka pakollinen, jos Helsinki haluaa pysyä modernina kaupunkina. Massiivista ilmaliikennettä ei voi harrastaa, kuten autoilua, vaan sen pitää olla automatisoitua, kurinalaista ja virheetöntä. Siihen tarvitaan lentoasema, josta lähdetään ja johon palataan. Lyön vetoa, että tulee huomattavasti halvemmaksi ylläpitää Malmia, kuin kiireen tullen alkaa miettimään uuden kentän rakentamista. Kyseisen paikan olisi kuitenkin sijaittava Helsingissä, jotta liikkumisen vapaus, nopeus ja ketteryys säilyisivät.

Näin lopuksi haluan vielä tölväistä hieman niitä kansanvihollisia, jotka tahtovat viedä minulta jotain niin tärkeää, kuin Malmi. Siteeraan näyttelijä Oiva Lohtanderia ja hänen kuolematonta repliikkiään elokuvassa ”Raid”:

Onko tyhmyys teille tekosyy olla ajattelematta?

Vastasipa tähän kysymykseen miten vain, tuloksena on katastrofi.

Pro Malmi! Adhuc sub iudice lis est!

T: A